>
Maailma vuonna 2022
Suomi ja maailma vuonna 2023: Vuonna 2022 maailma luopui koronamaskeista ja elämä vapautui, mutta toisaalta vuosi muistetaan itänaapurin uudesta uhasta, Ukrainan ”erikoisoperaatiosta”, Suomen ja Ruotsin nopeasta mielenmuutoksesta NATO:n suhteen, sekä kohoavista hinnoista. Yksi aikakausi päättyi, kun Englannin kuningatar Elisabet II kuoli huomattavan korkeassa iässä. Vaikka vuoden uutisanti oli kovin sotavoittoista ja ankeaa, niin oli joukossa suomalaisten kannalta myös ilonaiheita. Urheilumenestys oli arvokisatasolla suorastaan loistavaa. Suomi-tietoisuus on ilmeisesti maailmalla kasvanut vallitsevassa maailmantilanteessa, mutta myös pääministerin vapaa-ajanvietosta levinneet videot kirvoittivat kommentteja rapakon toiselta puolelta asti. Astrologisessa mielessä Suomen tilanteen muutosta kuvastaa vahvimmin äskettäinen progressiivisen Auringon siirtyminen Oinaan merkkiin, joka toi selkeästi mukanaan uuden aikakauden. Nythän se on vasta aluillaan, koska jakso kestää seuraavan 30 vuotta. Jos tarkastellaan vuoden 2023 tärkeimpiä planeettatapahtumia, niin kaksi nousee ylitse muiden: sekä Pluto että Saturnus vaihtavat merkkiä maaliskuussa - ensin mainittu siirtyy Vesimieheen ja jälkimmäinen Kaloihin. Saturnuksen merkkivaihdokset tapahtuvat 2,5 vuoden välein, joten mitenkään harvinaisesta tapahtumasta ei ole kyse, mutta Pluton kohdalla edellisestä merkkivaihdosta on jo 14 vuotta. Pluto ei tosin jätä vielä Kauriin merkkiä, vaan käy vasta tutustumassa Vesimieheen kolmen kuukauden ajan. Usein näihin merkkivaihdoksiin liittyy kuitenkin jonkinlaista ulkoista dramatiikkaa ja merkkitapahtumia, ehkä kapinahenkisyyttäkin. Kevään voisi olettaa olevan tulevan vuoden mielenkiintoisinta aikaa. Historian kirjoja tarkastellessa Pluto on edellisen kerran ollut Vesimiehessä vuosina 1777-1798. Amerikka oli juuri itsenäistynyt, mutta joutui silti käymään vielä vuosia kestäneen vapaussodan Iso-Britanniaa vastaan. Amerikan tapahtumat pohjustivat myös Ranskan suurta vallankumousta. Vallankumous koettiin myös teollisuuden puolella, jossa tehtiin runsaasti keksintöjä. Kulttuurin puolella vaikuttivat Mozart, Haydn ja nuori Beethoven luoden kuolemattomia teoksia. Kulttuurissa alkoi romantiikan aikakausi, joka korosti tunteita, mielikuvitusta ja vapautta. Suomen kartalla Vesimieheen siirtyvä Pluto tekee yhtymää Venukselle, joten vuoden aikana talouspolitiikka puhuttanee entistä enemmän ja kevään eduskuntavaalitkin voivat olla kovan retoriikan värittämiä. Kaloihin siirtyvä Saturnus ei ehkä yhteiskunnallisia rakenteita ravistele, mutta tuo joka tapauksessa omat aikuisuuskoulunsa ja rajoituksensa muuttuvan laadun merkeille, Kaksosille, Neitsyille, Jousimiehille ja Kaloille seuraavan parin seuraavan vuoden ajaksi.
Planeettojen liikkeitä vuonna 2022
Lähteinä The American Ephemeris for the 21st Century ja astro.comin 9000 vuoden efemeridit. Tärkeimmät planeettakulmat16.5. Jupiterin neliö Plutolle 19.6. Jupiterin sekstiili Saturnukselle Merkuriuksen, Venuksen ja Marsin peräytyminen vuonna 2023Mars peräytyy 30.10. 2022 – 12.1.2023 Kaksosissa Merkurius peräytyy 29.12. 2022 – 18.1.2023 Kauriissa Merkurius peräytyy 21.4. – 15.5. Härässä Venus peräytyy 23.7. – 3.9. Leijonassa Merkurius peräytyy 23.8. – 14.9. Neitsyessä Merkurius peräytyy 13.12. 2023 – 1.1. 2024 Kauriissa ja Jousimiehessä Sosiaalisten ja kollektiivisten planeettojen liike eläinradalla vuonna 2023:- Jupiter: 1º Oinasta - 15º Härkää. Jupiter siirtyy Härkään 16.5. - Saturnus: 22º Vesimiestä- 7º Kaloja. Saturnus siirtyy Kaloihin 7.3.2023 - Uranus: 14º - 23º Härkää. - Neptunus: 22º - 27º Kaloja - Pluto: 27º Kaurista - 0º Vesimiestä. Pluto siirtyy Vesimieheen 23.3. ja peräytyy takaisin Kauriiseen 11.6. 2023 - Kuun yläsolmu (True node): 11º Härkää – 21º Oinasta - Kheiron: 12º - 19º Oinasta. Jupiter peräytyy 4.9. - 30.12. Saturnus peräytyy 17.6. - 3.12. Uranus peräytyy tammikuussa 21.1. asti. Uranus peräytyy uudestaan 29.8.2023 – 26.1.2024 Neptunus peräytyy 30.6. - 5.12. Pluto peräytyy 1.5. - 11.10. Kheiron peräytyy 24.7. - 27.12. Kuunvaiheet ja pimennykset 20237.1. Täysikuu Ravussa 21.1. Uusikuu Vesimiehessä 5.2. Täysikuu Leijonassa 20.2. Uusikuu Kaloissa 7.3. Täysikuu Neitsyessä 21.3. Uusikuu Oinaassa 6.4. Täysikuu Vaa´assa 20.4. Uusikuu Oinaassa (Auringonopimennys) 5.5. Täysikuu Skorpionissa (Kuunpimennys) 19.5. Uusikuu Härässä 4.6. Täysikuu Jousimiehessä 18.6. Uusikuu Kaksosissa 3.7. Täysikuu Kauriissa 17.7. Uusikuu Ravussa 1.8. Täysikuu Vesimiehessä 16.8. Uusikuu Leijonassa 31.8. Täysikuu Kaloissa 15.9. Uusikuu Neitsyessä 29.9. Täysikuu Oinaassa 14.10. Uusikuu Vaa´assa (Auringonpimennys) 28.10. Täysikuu Härässä (Kuunpimennys) 13.11. Uusikuu Skorpionissa 27.11. Täysikuu Kaksosissa 12.12. Uusikuu Jousimiehessä 27.12. Täysikuu Ravussa Pimennysten asteet20.4. Auringonpimennys 29º Oinasta 5.5. Kuunpimennys 14º Skorpionia 14.10. Auringonpimennys 21º Vaakaa 28.10. Kuunpimennys 5º Härkää Planeettojen ingressit3.1. Venus siirtyy Vesimieheen 20.1. Aurinko siirtyy Vesimieheen 27.1. Venus siirtyy Kaloihin 11.2. Merkurius siirtyy Vesimieheen 26.1. Peräytyvä Merkurius siirtyy Kauriiseen 19.2. Aurinko siirtyy Kaloihin 20.2. Venus siirtyy Oinaaseen 3.3. Merkurius siirtyy Kaloihin 7.3. Saturnus siirtyy Kaloihin 17.3. Venus siirtyy Härkään 19.3. Merkurius siirtyy Oinaaseen 20.3. Aurinko siirtyy Oinaaseen 23.3. Pluto siirtyy Vesimieheen 25.3. Mars siirtyy Rapuun 3.4. Merkurius siirtyy Härkään 11.4. Venus siirtyy Kaksosiin 20.4. Aurinko siirtyy Härkään 7.5. Venus siirtyy Rapuun 16.5. Jupiter siirtyy Härkään 20.5. Mars siirtyy Leijonaan 21.5. Aurinko siirtyy Kaksosiin 5.6. Venus siirtyy Leijonaan 11.6. Merkurius siirtyy Kaksosiin 11.6. Pluto peräytyy Kauriiseen 21.6. Aurinko siirtyy Rapuun 27.6. Merkurius siirtyy Rapuun 10.7. Mars siirtyy Neitsyeen 19.7. Merkurius siirtyy Leijonaan 11.7 Merkurius siirtyy Neitsyeen 17.7. Kuun yläsolmu siirtyy Oinaaseen 23.7. Aurinko siirtyy Leijonaan 28.7. Merkurius siirtyy Neitsyeen 23.8. Aurinko siirtyy Neitsyeen 27.8. Mars siirtyy Vaakaan 23.9. Aurinko siirtyy Vaakaan 5.10. Merkurius siirtyy Vaakaan 9.10. Venus siirtyy Neityseen 12.10. Mars siirtyy Skorpioniin 22.10. Merkurius siirtyy Skorpioniin 23.10. Aurinko siirtyy Skorpioniin 8.11. Venus siirtyy Vaakaan 10.11. Merkurius siirtyy Jousimieheen 16.11. Venus siirtyy Jousimieheen 22.11. Aurinko siirtyy Jousimieheen 24.11. Mars siirtyy Jousimieheen 1.12. Merkurius siirtyy Kauriiseen 4.12. Venus siirtyy Skorpioniin 21.12. Aurinko siirtyy Kauriiseen 23.12. Merkurius siirtyy Jousimieheen 29.12. Venus siirtyy Jousimieheen
|
|
| pages powered and designed by aboanet |