KLIKKAA JA LUE OMA KUUKAUSIHOROSKOOPPISI!
Oinas
| Härkä
| Kaksoset
| Rapu
| Leijona
| Neitsyt
| Vaaka
| Skorpioni
| Jousimies
| Kauris
| Vesimies
| Kalat
Vaa´an kesäkuu ei juurikaan suosi pitkän tähtäimen suunnitelmia, eivätkä työtkään maistu erityisen hyvin. Kyllä Vaaka velvollisuutensa hoitaa, mutta suurta innostusta ei kannata nyt niitä kohtaan odottaa. Lomailu tässä kuussa sopii Vaa´alle paremmin kuin hyvin. Tässä kuussa Vaaka viettää aikansa mieluiten urheillen, romansseihin antautuen tai omien taideprojektiensa parissa. Aurinkoiset päivät hän viettää rannalla hyvin treenattua vartaloaan esitellen. Vaaka suunnistaa myös festareille, kun sellaisia on vain tarjolla. Aivan merkin lopussa syntyneet Vaa´at ovat olleet jo pidemmän aikaa vaikeassa tilanteessa yksityiselämässään esimerkiksi perhetilanteen tai asumisen suhteen. Kevään aikana on ollut näistä ongelmista hengähdystauko, mutta Vaaka saa huomata, että tilanne ei ole vielä ohitse. Syksyllä katsotaan taas uudestaan, missä mennään. «TULOSTA TEKSTI |
|
| pages powered and designed by aboanet |